Blogi


Maan päällä rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto?

Kuulumisia joulukuussa 2015. Olen koko syksyn miettinyt aiheita blogipostauksille. Joskus rustannutkin aloituksia. Ajatus on jäänyt joka kerta kesken.

Toimintamme muuttui ratkaisevasti elokuun alussa 2015. Puoli vuotta on kulunut kuin siivillä, asioita uudelleen järjestäen ja myös aivan uudenlaisia asiakasprojekteja tehden.

Marko Pyhäjärvi siirtyi jatkamaan liiketoimintaansa omassa yrityksessään (ks. http://kickassmarkkinointia.fi ) Muutoksen taustalla on niin paljon asioita, että en ala kaikkea käymään tässä läpi. Yksi asia kuitenkin kirkastui meille jossain vaiheessa alkuvuodesta 2015 – asiat, joita Fiercer Media Oy teki hajosivat liikaa ja liiketoiminnan palaset eivät enää oikein “loksahtaneet” paikalleen. Marko halusi ja haluaa edelleen tehdä valmennusta, asiakasta konsultoivaa sparrausta sekä samalla omaa verkkokauppaliiketoimintaansa. Idea tässä oli, että tekemällä jatkuvasti omaa kansainvälistä verkkoliiketoimintaa, saadaan lukuja ja tuloksia, joita taas on hyvä raportoida ulospäin ja tätä kautta myydä  “aallon harjalla” olevaa tietoa valmennusten/koulutuksen muodossa. Jos uudet liiketoimintaideat ja kansainvälisen “Internet-markkinoinnin” terävin kärki kiinnostaa, kehoitan edelleen seuraamaan Markon edesottamuksia tarkalla korvalla!

Itse tein (ja myin) koko ajan myös melko perinteistä digitoimistobisnestä – eli myimme asiakasprojekteja, joissa toteutamme asiakkaalle erilaisia verkkomarkkinoinnin toimia. Toki osittain pystyimme soveltamaan myös tässä työssä Markon sinänsä erittäin hyviä kansainvälisestä verkkokaupasta kertyineitä oppeja. Toisaalta taas Markon malli ei tyypillisesti sopinut esimerkiksi työhön isojen brändien kanssa. Näissä meidän on paljon tärkeämpi olla ensin kuuntelevana osapuolena ja sopeutua asiakkaan toimintamalliin, ja yrittää löytää ratkaisuja tätä kautta. “Guruttelu” ei usein vain valitettavasti toimi. Hyvä esimerkki on vaikkapa Facebook-sivu Addicted to Martial Arts . Aikoinaan kaksi puoli viikkoa tämän sivun perustamisen jälkeen tavara jo liikkui verkkokaupasta. Tämä on jo itsessään ollut huikeaa (vrt. vaikka 10-15v. takaiseen tilanteeseen!), mutta ilman kyynisyyttä voin todeta, että tästä opista ei ole kuitenkaan kovin paljon ollut hyödynnettävää tyypillisten kotimaisten brändiasiakkaiden kanssa. Nämä kaksi maailmaa eivät vain tässä mielessä oikein kohtaa.

Keväästä 2015 lähtien Fiercer Media Oy on keskittynyt yksinomaan suunnittelemaan ja toteuttamaan verkkomarkkinoinnin asiakasprojekteja. Näissä taas ongelmana tulosten tiedotuksen kannalta on, että data on usein sellaista, että asiakas ei edes halua, että siitä kerrotaan ulospäin. Anonyymeja yksittäisiä lukuja olen saattanut julkaista silloin tällöin. Mutta jos projektimme esim. liittyy ison suomalaisen teollisuusyrityksen pitkän ajan verkkosivujen kehitysprojektiin, niin on aika selvää, että huuleni ovat niin sanotusti sinetöidyt. Myyntilukujen kanssa on luonnollisesti vastaava tilanne lähes jokaisen asiakkaan kanssa. Asiakascaseja toki aiomme julkaista edelleen, asiakkaan sen salliessa.

Toiminnan muutoksen osalta olemme myös monissa projekteissa enemmän kytkeytyneitä suunnitteluprosessiin, joka saattaa kestää kuukausia ja jossa osallisena on usein monia toimijoita, usein kahdesta jonnekin jopa kuuteen-seitsemään eri tekijään. Olemme sikäli siirtyneet lähemmäksi perinteistä mainostoimistoa. Ja kauttamme on jopa toteutettu erilaisia printtimarkkinoinnin projekteja, videon suunnittelua ym. Näissä kuvaavaa lienee, että suunnittelussa on lähdetty ensisijaisesti digitaalisesta näkökulmasta, mutta sen ohessa tehty myös “perinteisiä” markkinointimateriaaleja, jotka olemme tuotannon osalta alihankkineet muualta. En ole aivan varma kuinka paljon jatkossa teemme tätä mallia, mutta voin todeta, että tämänkaltaista työtä on vaihteeksi ollut erittäin mielekästä tehdä.

Alkuvuodesta 2016 näiden mainitsemieni erilaisten osa-alueiden tiukempi paketointi ja (uudelleen)tuotteistus on yksi päätavoitteista. Tiimimme myös kasvaa, kun palkkasin itselleni erittäin kokeneen sparraus/myynti-avun puoleksi vuodeksi (ja ehkä jatkossa pidemmäksikin aikaa). Tästä kuitenkin lisää alkuvuodesta. Nyt puolestani oikein hyvää Joulua kaikille!

Jaa kirjoitus: Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Email this to someone

Kommentoi

kommenttia

Comments ( 0 )

    Leave A Comment

    Your email address will not be published. Required fields are marked *